fullsizeoutput_3b-me.jpeg

Tulossa 26.11. - 9.12.2020

PBFF Newspaper Vending Machine / Kartasto

PBFF (Photobooks from Finland) -yhteisö on kutsunut yhdeksän Suomessa toimivaa taiteilijaa ja/tai taiteilijaryhmää hyödyntämään sa­no­ma­leh­ti­for­maa­tin mahdollisuuksia julkaisualustana.


Sanomalehdet julkaistaan kahden viikon välein PBFF -yhteisön sa­no­ma­leh­ti­au­to­maa­tis­sa, joka on esillä Kulttuuritehdas Korjaamon pihapiirissä, Helsingissä. Niin valokuvia, tekstiä, maalauksia kuin veistoksia esitteleviä lehtiä on mahdollista hankkia automaatista ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­ses­ti elo-joulukuun 2020 välisenä aikana, 4 euron hintaan.


Savu E. Korteniemen ja Karoliina Paatoksen yhteistyön tulos, Kartasto -sanomalehti, on saatavissa PBFF:n lehtiautomaatista 26.11. - 9.12.2020 välisenä aikana.


Tekstiä ja kuvaa yhdistävässä, karttamuotoisessa teoksessa etsitään pohjoisen reaalisia ja myyttisiä merkityksiä. Rakentuuko tuonpuoleisen topografia näkyvän maailman pinnalle, vai onko "todellisuus luotu myyttien varaan?

Viimeinen

fullsizeoutput_55-me.jpeg

Lappi elinympäristönä ja kotiseutuna on johtanut miettimään niitä ajankohtaisia yhteiskunnallisia, ekologisia ja kulttuurisia merkityksiä, joita pohjoisuuteen paikkana ja ilmansuuntana liitetään.


Pohjoinen voidaan ymmärtää sekä maantieteellisenä, kult­tuu­ri­his­to­rial­li­se­na että myyttisenä viimeisenä paikkana. Itä­me­ren­suo­ma­lai­ses­sa mytologiassa pohjoisessa sijaitsee Pohjola ja Tuonela. Tuonelan joki on paitsi ihmisten maailman raja, myös tiedon raja, mikä johtaa pohtimaan meidän todellisuutemme ja mahdollisuuksiemme rajoja.

fullsizeoutput_57-me.jpeg

Viimeinen | En­sim­mäi­set kuvat. Galleria Merz Sam­mon­ka­tu, Tampere 2018.

Näyttely oli ensimmäinen osa Viimeinen -teoskokonaisuudesta.

Ensimmäinen kysymys: mitä voi nähdä?

Aloitin kaikkein yksinkertaisimmasta: näkeminen on taittunutta valoa.


Teosten taustalla on myös kaksi matkaa pohjoisen perille: pappi Réginald Outhierin dokumentoima ranskalaisen kol­mio­mit­taus­ret­ki­kun­nan matka Torniolaaksoon 1700-luvulla ja oma retkeni Norjan Finnmarkiin kesällä 2018.

Anomalia
fullsizeoutput_34-me.jpeg
fullsizeoutput_5b-me.jpeg
fullsizeoutput_5e-me.jpeg
fullsizeoutput_5f-me.jpeg
fullsizeoutput_2a-me.jpeg

Sinipiika & Anni-tyttö. Galleria Oks­a­sen­ka­tu 11, Helsinki, hel­mi­kuus­sa 2020.

Toivo Kuulan Sinipiiassa kulkija kohtaa metsässä olennon, jonka lumoukseen jouduttuaan ei kykene enää rakastamaan toista ihmistä, vaan "omaa sieluansa etsien käy muille outona kuin unissansa". Metsänneidon kohtaa myös Jean Sibeliuksen metsästäjä Björn, miehistä leveäharteisin ja solakkavartaloisin, joka onnettomana vanhenee yksin tyhjässä tuvassaan, koska ei pysty rakastamaan vaimoa.


Myös runolaulujen Anni-tyttö, Lönnrotin Ainon esikuva, kohtasi metsässä olennon, joka koitui hänen kohtalokseen. Kosija ei kuitenkaan ollut vaka vanha Väinämöinen, vaan maan alta nouseva, sukupuoleltaan häilyvä Osmotar/Kalevatar. Kohtasiko Anni-tyttö siis metsässä itsensä, varjonsa, maanalaisen kaksoisolentonsa?


Käsitys metsänneitojen vaarallisesta lumovoimasta palautuu kelttien uskomuksiin, mutta itse olen kuullut tarinoita metsänneidoista, jotka edestä näyttävät ihmisiltä, takaa puilta; näiden kotoperäisempien metsänneitojen vajavainen ruumiinrakenne viittaa esikristilliseen sielu-uskoon ja vainajien haamuihin.


Sanan "itse" alkuperä on suomalais-ugrilaisessa varjosielua tarkoittavassa sanassa. Teoksissa "Peili" I ja II yhdistin ajatuksen peilikuvan kaltaisesta varjosielusta tai -haltiasta Édouard Manet'n maalaukseen Folies-Bergèren baari.


Installaatio "Anni-tyttö" oli kesällä 2019 esillä myös Young Arctic Artists -näyttelyssä galleria Napassa, Rovaniemellä. Näyttely "Sinipiika" oli esillä galleria Jieriksessä, Muoniossa keväällä 2019.


Olen käsitellyt aihetta myös artikkelissani "Aino-tarusta Anni-tyttöön - kuluneita käärinliinoja ja tuoreita haavoja" (Kaltio 1/20).

Sinipiika%20I%20-%20III-me.jpg
Sinipiika%20II-me.jpg
Genius-me.jpg
P1030150-me.jpg
P1030160-me.jpg
nimet%C3%B6n-me.jpg

Installaatio "Anni-tyttö" näyttelyssä Young Arctic Artists, Rovaniemi 2019.



Anni-tytt%C3%B6%20yleiskuva-me.jpg

Maailman kantajat

Osallistuessani Kumma puutarha  - ym­pä­ris­tö­tai­de­pro­jek­tiin (Kirkkolammen puisto, Rovaniemi 2019) päätin jatkaa Naarmankaira-näyttelyssäni aloittamaa maailmanpatsas -aiheen käsittelyä. Kirkkolampea kiertävän polun varteen on sijoitettu metallisia paimensauvan muotoisia kylttejä, joissa on otteita psalmista "Herra on minun paimeneni". Halusin ottaa tekstien läsnäolon huomioon myös omassa työskentelyssäni ja samalla kunnioittaa niin kristinuskon kuin Kemijokivarressa vaikuttaneiden esikristillisten uskomusten yhteisiä juuria.


Sahasin koivun rungon (Kemijoen rantatien varrella kasvanut puu oli kaatunut juurivaurion vuoksi) kolmeen osaan ja veistin paalun alaosaan naisen kasvot. Maailmanpatsas- ja Maailmanvuori -myyttien taustalla on ajatus hallitsevasta jumalasta, jota Pohjantähti edustaa. Pohjantähti on niin babylonialaisen Mardukin kuin skandinaavisen Tyrinkin tunnus. Hallitsijan istuinta kannattelee ja maailmanrattaita pyörittää voitettu vastustaja: hän voi olla egyptiläisten Seth tai kreikkalaisten Atlas, tai miksei vaikkapa itä­me­ren­suo­ma­lais­ten Hiiden seppä. Joskus vastustajan kohtalona on antaa ruumiinsa elämän rakennusaineiksi, niin kuin tapahtui babylonialaisten Tiamatille, naispuoliseksi mielletty kaaoksen alkuhirviölle. Hallitsijajumalan vastustajan merkitys on siis kahtalainen: toisaalta hän edustaa kaaosta ja kuoleman uhkaa, toisaalta häntä tarvitaan jotta elämä pysyisi yllä.


Kaiversin runkoon otteita teksteistä, joissa puhujana on nainen. Valitsin tekstit sen mukaan, mikä itseäni on viime aikoina koskettanut. Annoin teokselle nimeksi Maailman kantajat


Ensimmäisen patsaan teksti on ruotsinsaamelaisen laulaja-lauluntekijän  Sofia Jannokin kappaleesta Snölejoninna (2015) :


"Jag är allt det men jag är mer, mon lean queer"


Toisessa patsaassa on lainaus mansien laulusta "Sint-joen tyttö". Mansinaiset eivät itse voineet päättää kenen kanssa avioituivat, mutta avioitumisen jälkeen he saattoivat valita halusivatko jäädä miehen kotiin. Laulun naista on kohdeltu huonosti:


"Ajatuksekkaan naisen ajatukseni sain kootuksi"


Kolmannen patsaan teksti on lainaus Nag Hammandin kirjastosta löytyneestä koptinkielisestä tekstistä 4. vuosisadalta eaa. Ukkonen - täydellinen järki on hymnimuotoinen feminiinisen jumalhahmon itseilmoitus:


"Te, jotka kiellätte minut, tunnustakaa minut,

ja te, jotka tunnustatte minut, kieltäkää minut"

Maailman%20kantajat%20III-me.jpg
fullsizeoutput_54-me.jpeg
fullsizeoutput_53-me.jpeg

Viimeinen / Kartasto

P1030269-me.jpg

Näyttely Kartasto oli esillä vuonna 2020 kahdessa paikassa: galleria Napassa Rovaniemellä sekä Nastolan kesänäyttelyssä.


Näyttely on osa Viimeinen-projektia, jonka lähtökohtana on kuoleman ja pohjoisen samaistaminen itä­me­ren­suo­ma­lai­ses­sa mytologiassa. Kartasto-näyttelyssä olen kuvannut paikkoja, joissa myyttinen ja reaalinen paikkatieto risteävät. Maiseman merkityksiin kätkeytyy myös tarinoita kulttuurien ja maailmankatsomusten välisestä rajanvedosta, vallankäytöstä ja väkivallasta. 


Osa teoksista on ollut aiemmin esillä galleria Merz Sammonkadussa (Viimeinen | Ensimmäiset kuvat) syksyllä 2018, galleria Jieriksessä (Sinipiika) keväällä 2019 ja galleria Oksasenkatu 11:ssa (Sinipiika & Anni-tyttö) helmikuussa 2020.


Teoksiin on kirjattuna myös oma nimihistoriani: projektia aloittaessani käytin vielä vanhaa nimeäni, mutta loppukesästä 2019 lähtien olen allekirjoittanut teokset nykyisellä nimelläni Savu.

Savu%20Korteniemi,%20Dummen%20Field%20(2017)-me.jpg

Teokset Dŭmmen Field I ja II perustuvat Hans Hansen Lilienskioldin (1650 - 1703) tekemään samannimiseen vesivärityöhön, joka kuvaa Norjan Finnmarkissa sijaitsevaa Domen-tunturia (saameksi Duommâ).


Lilienskiold oli lainoppinut ja hallitusvirkailija, joka työskenteli kuvernöörinä Finnmarkissa 1600-luvun lopulla (1684 alkaen), jolloin alueella riehuneet noitavainot olivat vielä käynnissä.


Finnmarkin alioikeudet tuomitsivat vuosina 1620-89 kuolemaan 91 noituudesta syytettynä (kaikkiaan 135 syytetystä).  Luku oli huomattavan korkea, ottaen huomioon että 1600-luvun Finnmarkissa eli 3000 asukasta, mikä oli 0,8% koko Norjan väestöstä. Kuitenkin 31 % kaikista Norjan noi­ta­oi­keu­den­käyn­neis­sä annetuista kuolemantuomioista toteutettiin Finnmarkissa. Ennätyksellisten lukemien taustalla oli kolme miestä: fanaattiset noituuden vastustajat lääninherrat (lensherrene) Hans Kiønig ja Jørgen Friis ja kuvernööri (amtmann) Christopher Orning.


Kreikkalaisilta peräisin olevia käsityksiä pohjoisessa sijaitsevasta Ultima Thulesta, maantieteellisesti paikannettavasta maailman lopusta, alettiin sijoittaa Pohjois-Norjaan ja Finnmarkiin niin pian kun alue oltiin "löydetty" ja viety karttoihin. Uuden ajan alun kristillinen yhteiskunta oli taipuvainen uskomaan, että Ultima Thulen ulkopuolella sijaitsi vain helvetti, jonne pääsi maassa sijaitsevan aukon kautta. Helvetin sisäänkäynti paikannettiin Varanginniemelle.


Erityisen helvetillinen paikka oli noitavuorena pidetty Domen: 12 "noitaa" joutui syytteeseen osallistumisesta kyseisellä tunturilla vietettyyn noitasapattiin. Yksi heistä oli 8-vuotias Maren Olsdatter, joka kertoi olleensa Saatanan mukana kiertomatkalla helvetissä, minkä jälkeen hän oli osallistunut Domenilla vietettyihin pitoihin. Maren ja samanikäinen Karen Iverdatter, jonka äiti oli aiemmin poltettu noitana, olivat Norjan nuorimmat noituudesta syytetyt. He onneksi välttyivät kuolemalta.


Finnmarkin noitavainojen yhteydessä muualtakin Euroopasta tutut noi­ta­vuo­rius­ko­muk­set saivat siis lisävoimaa Domenia ympäröivän seudun maineesta Ultima Thulena, maailman viimeisenä rajana.


Lilienskioldia Domenin synkkä historia epäilemättä kiinnosti, vaikka hänen maalauksensa eivät suoraan viittaakaan aiheeseen. Hän teki kuvan myös alueen hallinnollisesta keskuksesta, Vardøn linnoitussaaresta, jossa oikeudenkäynnit pidettiin ja teloitukset toteutettiin. Maalauksessa saari on kuvattu ylhäältä päin, etualalla näkyy karua tunturiluontoa. Vardøn linnoitus on kuvattu yksityiskohtaisesti ja suhteettoman suurikokoisena. Saaren yläpuolelle on piirretty teksti "Waardöhŭŭs" ja kompassineula, joka viitannee Vardøn sijaintiin Norjan koillisella ulkoreunalla. Paikan, josta käsin Lilienskiold Vardøta kuvaa, täytyy olla saaren edustalla kohoava Domen. 



Lähteistä:

Tiedot ovat peräisin omista muistiinpanoistani jotka tein ollessani residenssissä Vesisaaressa maaliskuussa 2017, sekä Ola Grøvdalin artikkelista "Hekser og  trolldom - Om hekseprosessene i Finnmark på 1600-talet" (Varanger: Årbok 1983). Olen käyttänyt lähteenä myös Tjelle Ingjergin teosta Historian jäljillä Varangissa. Noituudesta syytettyjen ja kuolemaan tuomittujen luvut vaihtelevat hieman lähteistä riippuen. Lilienskioldia koskevat tiedot perustuvat nettilähteisiin.

Dummen%20Field%20II-me.jpg

Vuonna 2018 seurasin Lilienskioldin jalanjälkiä ja kiipesin Domenille.


Helvetinporttia ei löytynyt, vaan tunturilta löytynyt oviaukko osoittautui umpikujaksi: parin neliömetrin kokoinen, kivistä muurattu umpinainen koppi on nähtävästi kuulunut saksalaisten sodanaikaisiin rakennelmiin.

Domen%20sumussa-me.jpg
P1030281-me.jpg
Luukku%20maassa.%20Domen%20:%20Duomma%202018-me.jpg
Sumukaari%20Domenilla%20II-me.jpg

Jäämeren rannalla sijaitseva, loivapiirteinen Domen-tunturi ei näytä E75-valtatieltä käsin erityisen dramaattiselta, mutta mereltä katsottuna on lienee toisin, sillä Domenin itärinne putoaa jyrkästi mereen.


Kiivetessäni ystäväni kanssa Domenille en tiennyt tätä. Oli sumua, ja näkyvyys oli huono. Näin vain maan loppuvan kesken ja kuulin meren kohinan valkoisen seinämän takaa. Yritin askel kerrallaan katsoa, mitä valkoisuuden takana on.


Kun ilma kirkastui, huomasin seisovani jyrkänteen reunalla.

Domen%20satelliittikuvan%20mukaan-me.jpg

Installaatiossa Kartasto etsin näkymättömän maantiedettä. Alhaalla vasemmalla on vihreä Saivo. Ylhäällä olevat sinisävyiset kuvat viittaavat Pohjoisnapaan ja poh­jan­täh­ti­kes­kei­seen maailmankuvaan, jonka mukaan maailman keskusvuori toimi yhdistävänä siteenä ylisen ja alisen maailman välillä.

Kartasto-me.jpg

Muoniossa sijaitsevaa Pakasaivoa kutsutaan nykykartoissakin "Lapin helvetiksi". Helvettimielikuvat liittyvät uskomukseen kaksipohjaisista saivojärvistä kulkureitteinä aliseen maailmaan. Toki saivojärviä on Lapissa muitakin, mutta helvettistatuksen Pakasaivo on saanut siksi, että tämä äkkijyrkkien kallioseinämien muodostaman kirnun syvyyksissä uinuva järvi on "niin kolo* paikka".


Pakasaivon merkityksen voisi kuitenkin sanoittaa toisinkin: kyseessä on saamelainen sukuvainajala. Saamelaiset ovat ajatelleet saivon toisella puolella olevan maan paratiisin kaltaiseksi yltäkylläisyyden paikaksi.


Saman paikan vastakkaiset merkitykset heijastavat sitä ikiaikaista käytäntöä, jossa alisteisessa asemassa olevan kulttuurin pyhät käännetään pahan symboleiksi.


* kolo = kolkko

Pakasaivo-me.jpg

Teos Arc en Ciel Triple on tehty Réginald Outhierin piirroksen mukaan. Outhier kuului ranskalaiseen kol­mio­mit­taus­ret­ki­kun­taan, joka matkasi Torniojokea pitkin ylös Pelloon saakka vuosina 1736-37. Kuva on tehty 27. heinäkuuta 1736. Paikka on "Montagne de Kétimä", nykyisten karttojen mukaan Raakonvaara.


Outhier kuvaa kirjassaan:


" Seitsemältä illalla näimme hyvin erikoisen sateenkaaren. Aurinko paistoi kirkkaasti luoteesta mutta kaakossa satoi, ja sinne ilmestyi kolminkertainen sateenkaari, sellainen kuin kuvassa esitetty. - - Poikkeuksellinen kaari DEH oli varmasti muodostunut auringonsäteiden heijastuessa järveen, joka oli meistä luoteeseen, kuten itse aurinkokin. Kiettimenvaara, jonka sijainti on 66° 34 ' pohjoista leveyttä, 21° 3 ' Pariisista itään, kohoaa noin 80 syltä järvenpintaa ylemmäs. Me itse olimme tuolla hetkelä vaaran laella, sen länsilaidalla."

Arc%20En%20Ciel%20Triple-me.jpg

Outhierin kol­mio­mit­taus­pis­tei­tä kuvaavassa kartassa ketjun kärjessä lukee vaaran nimi "Kittis de Montagne" ja sen alla talon nimi "Cortén Niemi". Kyseessä on esivanhempieni talo, jossa pidettiin kestikievaria. Outhierin teos sisältää myös tarkan piirroksen talosta ja sen pohjapiirroksesta. Talo poltettiin Lapin sodan aikana.


Kestikievareiden sijainnit ovat olleet menneinä vuosisatoina ratkaisevan tärkeitä matkalaisille; tästä syystä myös Guillaume de L'islen kartassa "Des Courones du Nord" vuodelta 1706 on mainittu erikseen "Pello hotelleriè". 


Kiettimenvaara ("Ketimä") on merkitty kartan oikeaan reunaan Napapiirin yläpuolelle.

Kolmiomittaus-me.jpg
Guillaume%20de%20L'islen%20kartta-me.jpg
Kartta%20yksityiskohta-me.jpg

Alla oleva piirustus on mukaelma Saamenmaan (Sápmi) kartasta, jonka tekijäksi mainitaan "Keviselie / Elle-Hánsa / Hans Ragnar Mathisen (1974-75)

H.R.Mathisenin%20kartta-me.jpg
H.R.%20Mathisenin%20kartta,%20yksityiskohta-me.jpg

Tein Domenilla näkemästäni sumukaaresta mustepiirustuksen lisäksi myös vanerisen version.


Sumukaari on valkoinen, sillä spektrin värit menevät siinä päällekäin. Ainoastaan ylälaidassa voi nähdä häivähdyksen punaista ja alareunassa vastaavasti häivähdys sinistä.


Sateen- ja sumukaaret eivät oikeastaan ole kaaria, vaan kehiä; maa estää näkemästä kehän alaosaa.

P1030309-me.jpg
Pohjoisnapa%20liikkuu-me.jpg
Sateenkaari-me.jpg

Teokset "Peili II" ja "Omakuva vasemmalla silmällä / Omakuva oikealla silmällä" ovat olleet aiemmin esillä näyttelyssä "Sinipiika & Anni-tyttö" (galleria Oksasenkatu 11, helmikuu 2020).

Peili%20II-me.jpg
Omakuva%20vasemmalla:oikealla%20silm%C3%A4ll%C3%A4-me.jpg

Lovi -sarjan teokset kuvaavat Sukulanrakan hii­den­kir­nu­kal­lioi­den halkeamia. Rovaniemen Rautiosaaressa sijaitsevat hiidenkirnut on tulkittu liittyvän Kipuvuori-myyttiin. Christfrid Gananderin Mythologia Fennican (1789) mukaan Kipumäki on "piinauspaikka; kerrotaan sijaitsevan Kemin pitäjässä Kemijoen varrella - - ". 


Suomen kansan vanhat runot -antologiaan tallennetussa loitsussa (SKVR VII4, 1760, Kitee) kuvataan:


"Kiputyttö, tuonen neiti,

joka istut kipu kivellä,

joen kolmen juoksevassa,

vein kolmen jakaimessa,

jauhata kipu kiveä,

kipu vuorta väännättele - - "

Lovi%20I-me.jpg
Lovi%20III-me.jpg
Lovi%20II-me.jpg

Yh­teys­tie­dot Contacts

savu[at]korteniemi.eu

Info