Pahana pyhäksi?

”Ja Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas. Siksi minä aion mennä sinne katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitetaan. Minä haluan saada siitä selvän.” (1.Mos. 18:20)

Kun minua pyydettiin Ave Virgo, Ave Vos -blogin kirjoittajaksi, epäröin ensin suuresti, sillä Maria-tematiikan käsittely burleskin keinoin tuntui vähintäänkin epäilyttävältä. Ajateltuani asiaa totesin kuitenkin, että burleskin ja hengellisen kuvaston sekoittaminen esittää kysymyksiä, joita olen itsekin pohtinut: millaista on Jumalan mielen mukainen elämä? Millaisen Jumalan kuvaksi ihminen on luotu? Onko Jeesuksen äidin Marian esikuvallisuus hänen py­säy­tys­ku­va­mai­ses­sa viattomuudessaan, vaiko siinä että hän uskoi: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit” (Luuk. 1:38).

Olen ammatiltani kuvataiteilija, mutta tässä yhteydessä kirjoitan ennen kaikkea hengellisestä näkökulmasta. Taustani on van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suu­des­sa. Hengellisen kotini kestävimpänä perintönä pidän metodia, jonka avulla opillisia kysymyksiä tulisi tarkastella: Raamattua selitetään Raamatulla, ja yksityiskohtia arvioidaan kokonaisuutta vasten.

Aloitan äideistä. Neitsyt Marialla ei ole van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suu­des­sa erityistä symbolista asemaa. Jos johonkin äitihahmoon viitataan, on se useimmiten ”Saara-äiti”, joka symboloi seurakuntaa hengellisenä hoitajana. Hoitaminen ei ole aina sujunut ilman särkymisiä, mikä johtaa miettimään, kuinka oireellista on pitää hengellisen äidin esikuvana Marian sijaan Saaraa, joka Jumalan lupauksesta kuultuaan ei uskonut, vaan nauroi (1.Mos. 18: 9-15).

Patriarkaalisissa kulttuureissa Jumala näyttäytyy miehenä, mutta toisaalta lestadiolaisessa perinteessä Jumalasta on puhuttu hyvinkin feminiinisin termein:

”Siis kaikki kesäpääskyset ja leivot taivaan alla,

ihanat satakieliset vanhimman rintain alla,

visertäen nyt lennelkää sydämet täynnä ikävää

ikuiseen rauhan maahan.”

(Jaakko Lahdenmaa 1890)

Vanhan Siionin laulun sanoja on vuoden 2016 uudistuksessa muutettu, koska ”onhan kummallista puhua Jumalan rinnoista”. Alkuperäisen laulun kuvasto pohjautunee herätyssaarnaaja Laestadiuksen viljelemiin kielikuviin, joissa Jumala näyttäytyy lintuemona ja taivaallisena äitinä. Jää­hy­väis­saar­nas­saan Kaaresuvannon seurakunnalle Laestadius piirtää eräänlaisen kaksoiskuvan, jossa Jeesuksen ristillä vuodattama uhriveri vertautuu synnyttämiseen:

”Jääkää hyvästi, te vastasyntyneet lapset, joita se taivaallinen Vanhin on vasta synnyttänyt suurella tuskalla ja veren vuodatuksella - - pankoon rintansa parkuvaisten lasten suuhun, että he heittäisit parkumasta ja ilolla katselisit synnyttäjänsä päälle.”

Laestadiuksen jumalakuva oli omintakeinen, mutta ei epäraamatullinen. Jesajan kirjassa Jumala lupaa, että ”te saatte imeä, tulla kylläisiksi lohtua antavista rinnoista” sillä ”niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan” (Jes. 66:11-13).

Sodoman synnistä

Liberaali- ja kon­ser­va­tii­vi­kris­tit­ty­jen välinen kiista Jumalan mielen mukaisesta elämästä kulminoituu siihen, miten rakkauden kaksoiskäskyä (Matt. 22: 34-40) sovelletaan. Kon­ser­va­tii­vi­kris­ti­tyt­kin tunnustavat lähimmäisen rakastamisen tärkeyden, mutta toteavat ettei lähimmäisenrakkaus saa mennä Jumalan rakastamisen edelle. Tämä onkin raamatullinen näkemys, sillä opettaahan Jeesuskin ettei lähimpiäkään ihmissuhteita saa laittaa Jumalan tahdon toteuttamisen edelle (Matt. 10:37). Usein Jumalan ensisijaisuuden periaatetta sovelletaan kuitenkin siten, että lain perustalta rakennetaan erilaisia elämää ohjaavia normeja, joita odotetaan noudatettavan lä­him­mäi­sen­rak­kau­den kustannuksellakin. Viime kädessä näistä Jumalan tahdoksi selitetyistä säädöksistä olisi pidettävä kiinni silloinkin, kun oma sydän ja oikeudentunto sanovat, että hurskaat neuvot Jeesuksen seuraamiseksi mitä ilmeisimmin tuottavat lähimmäiselle kohtuutonta kärsimystä. Jobin kirjan kirjoittaja pohtii samaa asiaa (Job. 35: 6-8):

”Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä [Jumalaa] liikuttaa?

Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee?

Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy?

Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan!

Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat,

ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.”

Jumalan tahdosta puhuttaessa Mooseksen lakia ei mielellään kaiveta esille, mutta joillekin yksittäisille raamatunkohdille annetaan vastaava ohjeellinen asema. Yksi tunnetuimmista on kuvaus Sodoman hävityksestä (1. Mos. 18-19): Jumala halusi hävittää kaupungin, koska siellä tehtiin niin paljon syntiä. Joukko sodomalaisia miehiä yrittikin raiskata kaksi miesoletettua enkeliä. Tämän kohtauksen perusteella kaupunki on saanut lainata nimensä epänormaaleina pidetyille seksuaalisuuden muodoille. Mutta mikä oli Sodoman synti, kun se ansaitsi niin hirveän tuhon? Raamattu kertoo senkin selkeästi. Mikä lienee syynä, ettei tätä raamatunpaikkaa (Hes. 16:49) siteerata yhtä ahkerasti kuin edellistä.

”Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään.”

Itse kullekin taitaisi tehdä hyvää aina välillä katsoa peiliin ja tunnustaa nöyrästi: minä, sodomiitti.

Perisynnistä

Käärme sanoi:

- Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?

Ihminen vastasi:

- Voimmehan me syödä sen puun hedelmiä, joka on keskellä paratiisia. Se on ihana puu katsella ja sen hedelmät ovat hyviä syödä, sillä ne antavat ymmärrystä. Me nimittäin haluamme olla Jumalan kaltaisia, niin että tiedämme kaiken, sekä hyvän että pahan.

Sitten ihminen söi ja antoi myös puolisolleen, ja hänkin söi. Lapsiaankin he ruokkivat sen puun hedelmillä, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta. Sitten he kehottivat jälkeläisiään menemään kaikkialle maailmaan ja julistamaan: kukaan ei saa syödä elämän puusta ja kaikista puutarhan puista, ennen kuin on maistanut hyvän ja pahan tiedon hedelmää.

-Epic fail, sanoi käärme.