Background
21.4.2020

Tai­tei­li­ja La­pis­ta?

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu alun­pe­rin 21.2.2017 muo­kat­tu 21.4.2020.

Gal­le­ria Sculp­to­ris­sa avau­tui 26.7.2017 näyt­te­ly­ni, jon­ka läh­tö­koh­ta­na on Naar­man­kai­ra, Ro­va­nie­men koil­li­so­sis­sa si­jait­se­va laa­ja erä­maa-alue. Useim­mil­le pää­kau­pun­ki­seu­dun näyt­te­ly­vie­rail­le paik­ka lie­nee tun­te­ma­ton, el­lei sit­ten käy­te­tä uu­ti­soin­nis­ta tutum­paa ni­mi­tys­tä Ro­va­jär­ven am­pu­ma-alue.


Pai­kan­ta­mal­la ajat­te­lu­ni läh­tö­koh­dan kon­kreet­ti­ses­ti­kin La­pin maa­han tu­len ase­moi­neek­si it­se­ni har­va­lu­kui­seen, mut­ta suh­teel­li­sen pal­jon huo­mio­ta saa­nee­seen poh­joi­sen tai­teen edus­ta­jien jouk­koon. Huo­miol­la tar­koi­tan myös sitä, että poh­joi­suus tai lap­pi­lai­suus usein nos­te­taan esil­le Suo­men poh­joi­so­sis­ta tu­le­vien tai­tei­li­joi­den koh­dal­la - ja olen kuul­lut sen­kin, et­tei­vät kaik­ki tai­tei­li­jat täs­tä ko­ros­tuk­ses­ta pidä. Vas­tus­tus liit­ty­nee sii­hen, että lu­ku­ta­pa mää­rit­tyy ete­län nä­kö­kul­mas­ta, jol­loin Lap­pi ei näyt­täy­dy ta­sa­ver­tai­se­na, vaan vah­vas­ti toi­seu­tet­tu­na.


Mitä on olla tai­tei­li­ja La­pis­ta?


Lap­pi ja lap­pi­lai­suus ovat kä­sit­tei­nä hie­man on­gel­mal­li­sia. En­sin­nä­kin, laa­jas­ti ym­mär­ret­ty­nä Lap­pi voi tar­koit­taa pait­si Suo­men, myös Ruot­sin, Nor­jan ja Ve­nä­jän Kar­ja­lan poh­joi­so­sia. Naa­pu­ri­mai­dem­me kie­lis­sä Lap­pia tar­koit­ta­vat sa­nat viit­taa­vat sel­keäm­min Saa­men­maa­han. Ny­kyi­nen Suo­men Lap­pi, niin kult­tuu­ri­se­na, kie­lel­li­se­nä kuin maan­tie­teel­li­se­nä alu­ee­na­kin on etään­ty­nyt al­ku­pe­räi­ses­tä mer­ki­tyk­ses­tään niin pal­jon, että on syy­tä ky­syä voi­daan­ko sa­mal­la sa­nal­la vii­tata sekä his­to­rial­li­siin La­pin­mai­hin että ny­kyi­seen, hal­lin­nol­li­sin pe­rus­tein mää­ri­tel­tyyn suo­ma­lai­se­nem­mis­töi­seen La­pin maa­kun­taan. Ny­ky­muo­toi­nen lap­pi­lai­suus voi tar­koit­taa ketä ta­han­sa La­pin maa­kun­nan asu­kas­ta, mut­ta ter­mil­lä voi­daan vii­tata myös kult­tuu­ri­taus­taan: Ma­rit­ta Stoor kir­joit­taa nk. uus­lap­pa­lais­ten et­nis­tä iden­ti­fi­kaa­tio­ta kä­sit­te­le­väs­sä ar­tik­ke­lis­saan, kuin­ka uus­lap­pa­lai­suus on to­del­li­suu­des­sa osa laa­jem­paa kult­tuu­ri­muo­toa, lap­pi­lai­suut­ta. Stoor to­te­aa, että ”[l]appilai­suu­del­la­han tar­koi­te­taan juu­ri tä­män­kal­tais­ta suo­ma­lai­suut­ta ja saa­me­lai­suut­ta yh­dis­te­le­vää kult­tuu­ri­muo­toa”¹. Suo­men La­pis­sa on siis van­has­taan elä­nyt rin­nak­kain kak­si kult­tuu­ri­muo­toa, jot­ka poik­kea­vat suo­ma­lai­ses­ta val­ta­kult­tuu­ris­ta.


Olen seu­ran­nut si­vus­ta kes­kus­te­lua saa­me­lais­mää­ri­tel­mäs­tä ja uus­lap­pa­lai­suu­des­ta. Ym­mär­rän ti­lan­teen jo­ten­kin niin, että saa­me­lais­ten (pe­rus)oi­keuk­sien pa­ran­tues­sa myös muut lap­pi­lai­set ovat ha­vah­tu­neet ky­sy­mään it­sel­tään, kei­tä me sit­ten olem­me. Jos ky­sy­mys omas­ta sta­tuk­ses­ta ai­heut­taa huol­ta lap­pa­lais­liik­keen si­säl­lä, niin ai­na­kin mi­nus­ta - lap­pi­lai­se­na - liik­keen ar­gu­men­tit tun­tu­vat mel­ko häm­men­tä­vil­tä ja jopa kiusal­li­sil­ta. Ha­luai­sin ni­mit­täin näh­dä sen lap­pi­lai­sen, jol­la ei oli­si saa­me­lai­sia esi­van­hem­pia.


Omat juu­ret ovat tär­kei­tä, mikä tai­taa ko­ros­tua La­pis­sa. Lap­pi­lai­suus on aina tar­koit­ta­nut mo­ni­kult­tuu­ri­suut­ta: suu­ret joet, ku­ten Tor­nio­jo­ki (jota ei tur­haan kut­su­ta Väy­läk­si), ovat vuo­si­sa­to­jen ajan tuo­neet vä­keä Poh­jan pe­ril­le aina Kes­ki-Eu­roo­pas­ta saak­ka. Usein lap­pi­lai­suus mer­kit­see jon­kin­lais­ta link­kiä saa­me­lai­suu­teen. Lap­pi­lai­sen kult­tuu­rin suo­ma­lais­tu­mis­ta ei tar­vit­se­kaan ot­taa yk­si­se­lit­tei­sen luon­nol­li­se­na ta­pah­tu­mi­se­na, vaan syi­tä ja seu­rauk­sia saa ja pi­tää­kin ky­syä. Hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti toi­voi­sin, et­tei saa­me­lai­suu­den rin­nal­la ke­hit­ty­vien lap­pi­lais­ten iden­ti­teet­tien ra­ken­tu­mis­pro­ses­si oli­si kui­ten­kaan es­tä­mäs­sä esi­mer­kik­si ILO 169-so­pi­muk­sen ra­ti­fioi­mis­ta.


Suo­ma­lai­sen mat­kai­lu­teol­li­suu­den ra­ken­ta­maa Lap­pi-ku­vaa toi­sin­ne­taan edel­leen saa­me­lai­sil­ta va­ras­tet­tu­jen kult­tuu­ris­ten ele­ment­tien va­raan - ol­koon­kin että nämä ele­men­tit näyt­täy­ty­vät usein vää­ris­ty­nei­nä ja vää­ren­net­tyi­nä ver­sioi­na. (Sel­ven­nyk­sek­si: sil­loin kun vä­hem­mis­tön sym­bo­lit kel­paa­vat, mut­ta hei­dän oi­keu­ten­sa ei­vät, ei ole kyse ta­sa­ver­tai­suu­des­ta eikä lai­naa­mi­ses­ta, vaan riis­tos­ta.) Kun yhtä ja yh­te­näis­tä Lap­pia ei ole ole­mas­sa­kaan, on feik­ki-saa­me­lai­ses­ta tu­ris­mi-La­pis­ta tul­lut ylei­sim­min jaet­tu osa sitä, mitä La­pin koe­taan ole­van. Tämä tu­ris­mi-Lap­pi kan­taa au­raa, jos­ta reu­na-alu­eet­kin pyr­ki­vät hyö­ty­mään: Koil­lis­maal­la­kin tu­ris­ti saat­taa pääs­tä ”Lap­piin” ja ou­lun­sa­lo­lai­nen Saa­ra Aal­to tie­tää ker­toa bri­teil­le ole­van­sa ko­toi­sin La­pin naa­pu­ris­ta. Hel­sin­kikin kuu­luu tu­ris­mi-La­pin reu­na-alu­ee­seen, ai­na­kin mat­ka­muis­to­myy­mä­löi­den tar­jon­nan pe­rus­teel­la.


Ny­kyi­nen Lap­pi on suh­teel­li­sen nuo­ri, mut­ta si­tä­kin in­nok­kaam­min ra­ken­net­tu ku­vit­teel­li­nen maa, jos­sa asuu suo­men­kie­li­nen kan­sa, jon­ka kes­kei­siä tu­lon­lä­hei­tä on tu­ris­tien aje­lut­ta­mi­nen suo­ma­lais­tyyp­pi­sen kar­jan­hoi­don pe­ri­aat­tei­den mu­kaan kas­va­te­tuil­la, jou­lu­pu­kin omis­ta­mil­la po­roil­la, ja jos­sa uu­teen kan­sal­lis­pu­kuun kuu­luu hal­pa­työ­voi­mal­la tuo­tet­tu gák­tia imi­toi­va pai­tu­li. Jos joku väit­tää, että kyse on vain har­mit­to­mas­ta viih­tees­tä, eikä ku­kaan tolk­ku ih­mi­nen oi­keas­ti usko tä­män ku­vit­teel­li­sen maan ole­van ole­mas­sa, voi lu­kea vaik­ka­pa Kias­man vas­tauk­sen kri­tiik­kiin nel­jän­tuu­len­la­kin käy­tös­tä erään suo­ma­lais­tai­tei­li­jan vi­deo­teok­ses­sa: Kias­man mu­kaannel­jän­tuu­len­la­kin käyt­tö toi teok­sen lä­hem­mäs ”mei­tä”, eli suo­ma­lai­sia. Kaik­ki mikä vai­kut­taa to­del­li­suu­teen, on to­del­lis­ta. La­pis­sa kaik­kien on us­kot­ta­va jou­lu­puk­kiin. Ku­vit­teel­li­nen Jou­lu­pu­kin­maa on to­del­la se ko­lo­ni­soi­tu Suo­men siir­to­maa, joka on kor­van­nut sekä van­han La­pin että Pe­rä­poh­jo­lan.



Olin taan­noin Es­poon tai­de­museo EM­MAs­sa seu­raa­mas­sa kes­kus­te­lua, jon­ka ai­hee­na oli poh­joi­suus tai­tees­sa; Rosa Lik­som ja Kal­le Lam­pe­la väit­te­li­vät Jyr­ki Siu­ko­sen toi­mies­sa ero­tuo­ma­ri­na. Poh­joi­suus on kiin­nos­ta­va ky­sy­mys laa­jem­min­kin muun muas­sa sik­si, että glo­baa­lis­ti ete­lä-poh­joi­nen-ak­se­lin mer­ki­tys kas­va­nee en­nen pit­kää suu­rem­mak­si kuin idän ja län­nen vä­li­nen jaot­te­lu. EM­MAn kes­kus­te­lu pai­not­tui kui­ten­kin pai­kal­li­sem­paan poh­joi­suu­teen, eri­tyi­ses­ti Suo­men Lap­piin. Kes­kus­te­lus­ta muis­tan lä­hin­nä sen, että ai­na­kin toi­nen väit­te­li­jöis­tä kiis­ti poh­joi­sen ja ete­län vä­lil­lä ole­van mi­tään mer­kit­tä­vää eroa; ehkä vie­lä Mu­kan ja Pal­san ai­kaan sel­lais­ta oli, mut­ta ei enää, sil­lä sitä Lap­pia, jos­sa hei­dän tai­teen­sa syn­tyi, ei ole enää ole­mas­sa, vaan olem­me siir­ty­neet yh­te­näis­kult­tuu­rin ai­kaan.


Olen eri miel­tä. En­sin­nä­kin, kaik­ki ih­mi­sen ajat­te­lu on ma­te­ri­aa; ajat­te­lu tu­lee maas­ta. Ajat­te­lun pai­kal­li­suus ei ole mi­kään lap­pi­lai­nen eri­koi­suus, vaan kaik­ki ajat­te­lu nousee aina jos­ta­kin ym­pä­ris­tös­tä, ra­jau­tuen joi­hin­kin ke­hyk­siin. Pai­kal­li­suu­den mer­ki­tyk­sen ka­toa­mi­nen ei ole seu­raus­ta niin­kään ym­pä­ris­tön muu­tok­ses­ta kuin lu­ku­ta­vas­ta: mi­hin kiin­ni­te­tään huo­mio­ta, mitä pi­de­tään sa­noit­ta­mi­sen ja näyt­tä­mi­sen ar­voi­se­na, mil­lai­sia mer­ki­tyk­siä on mah­dol­lis­ta tun­nis­taa. Jos lap­pi­lai­suu­den ja Mu­kan tai Pal­san to­del­li­suu­den vä­lil­le ve­de­tään yh­tä­läi­syys­merk­ki, niin sil­loin on sel­vää, et­tei sitä Lap­pia enää ole. Mut­ta elä­väs­sä elä­mäs­sä ero La­pin ja muun Suo­men vä­lil­lä on edel­leen­kin tun­nis­tet­ta­va. Riip­pu­mat­ta sii­tä, pe­rus­tuu­ko ero to­si­asioi­hin vai ole­tuk­siin, on sil­lä to­del­li­suut­ta muok­kaa­va vai­ku­tus.


Lap­pi ja lap­pi­lai­suus ovat sitä, mitä nii­den ole­te­taan ole­van. Ku­vit­teel­li­set­kin lap­pi­lai­suu­det ovat osa myös mi­nun to­del­li­suut­ta­ni, riip­pu­mat­ta sii­tä mitä itse ha­luai­sin va­li­ta. Sek­su­aa­li­nen häi­rin­tä ei ole mi­ten­kään har­vi­nai­nen il­miö, mut­ta seu­raa­van ta­pauk­sen teki eri­koi­sek­si se, että syy­nä ei ol­lut­kaan ole­tet­tu su­ku­puo­li, vaan ole­tet­tu et­ni­syys. Ku­va­tai­dea­ka­te­mias­sa opis­ke­lun yh­tey­des­sä suo­ri­tin joi­ta­kin so­ta­tie­tei­den opin­to­ja Maan­puo­lus­tus­kor­kea­kou­lus­sa. Oli tu­los­sa tak­tii­kan pe­rus­o­pin­to­jen tent­ti ja olin lou­naal­la kou­lun ruo­ka­las­sa, siel­lä pie­nem­mäs­sä sa­lis­sa mis­sä kan­ta­hen­ki­lö­kun­ta ja kal­tai­se­ni si­vii­lio­pis­ke­li­jat ruo­kai­li­vat. Pöy­tä­ni koh­dal­le sei­sah­tui neli-vii­si­kymp­pi­nen mies, nat­so­jen pe­rus­teel­la yli­luut­nant­ti; tus­kin siis itse ka­det­ti­kou­lun kas­vat­ti, vaan to­den­nä­köi­ses­ti työs­sä­op­pi­mi­sen kaut­ta puo­lus­tus­voi­mien palk­ka­lis­toil­le pää­ty­nyt. Hän esit­te­li it­sen­sä ja ky­syi, so­pii­ko is­tua sa­maan pöy­tään. Tot­ta kai se sopi. Kes­kus­te­lim­me nii­tä näi­tä koh­te­li­aa­seen sä­vyyn. Hän ky­se­li opis­ke­lus­ta­ni ja ker­toi omis­ta työ­teh­tä­vis­tään San­ta­ha­mi­nas­sa. Sit­ten hän kiin­nit­ti huo­mio­ta mur­tee­see­ni ja ky­syi, olen­ko La­pis­ta. Vas­tat­tua­ni myön­tä­väs­ti hä­nen suh­tau­tu­mi­sen­sa muut­tui, sil­mät syt­tyi­vät: hän al­koi näh­dä mi­nut toi­sin, jo­ten­kin ren­nom­pa­na, ai­dom­pa­na, tutum­pa­na, ja näil­le pe­ri­aat­tees­sa po­si­tii­vi­sil­le mää­reil­le hän tun­tui an­ta­van ai­van omat mer­ki­tyk­sen­sä. Lap­pi oli hä­nel­le tut­tu paik­ka: oli­han hän ko­ke­nut Saa­ri­se­län-kä­vi­jä, ja en­si­lu­men­lei­re­jä­kin kuu­lem­ma oli vie­tet­ty La­pis­sa. Ja telk­ka­ris­ta oli tul­lut Mä­rät sä­pik­käät tref­feil­lä Scan­di­na­vian Hunk­sien kans­sa. Jou­duin­kin sit­ten syö­mään lou­naa­ni lop­puun sek­si­vit­se­jä kuun­nel­len.


Lap­pi­lai­suu­des­ta­ni tuli pu­het­ta myös sil­loin, kun oli erään Hel­sin­gis­sä pi­tä­mä­ni näyt­te­lyn ava­jais­ten jäl­keen il­lal­li­sel­la gal­le­rian väen kans­sa. Seu­ru­ee­seen kuu­lu­nut lää­kä­ri ei pi­tä­nyt mi­nun ro­va­nie­me­läis­tä kas­vu­ym­pä­ris­töä­ni Lap­pi­na ol­len­kaan. Hän oli ni­mit­täin käy­nyt Te­nol­la loh­ta sou­ta­mas­sa. Siel­lä oli kir­kas­ve­ti­siä jo­kia, siel­lä oli tun­tu­rei­ta. Se on sitä oi­ke­aa Lap­pia, hän sa­noi. Ta­val­laan hän oli oi­keas­sa, sil­lä vain Ylä-Lap­pi on kuu­lu­nut van­haan La­pin maa­kun­taan. Kiin­ni­tin kui­ten­kin jäl­leen huo­mio­ta tie­tä­vään asen­tee­seen, jol­la La­pis­ta usein pu­hu­taan. Tu­ris­til­le Ylä-Lap­pi on var­mas­ti enem­män Lap­pia, mut­ta ei sik­si että se edus­tai­si La­pin al­ku­pe­räis­tä mer­ki­tys­tä Saa­men­maa­na, vaan sik­si että La­pin sym­bo­lit ovat siel­lä ikään kuin tii­vis­te­tys­ti, kirk­kaam­min näh­tä­vil­lä. En voi olla piir­tä­mät­tä mie­les­sä­ni tätä ase­tel­maa: tu­ris­ti ko­kee La­pin kah­luu­haa­la­reis­saan Te­non ran­ta­ve­des­sä sei­soen. Hän ko­kee La­pin en­nen kaik­kea nä­kyi­nä, ku­vi­na, elä­myk­si­nä. Hä­nel­lä ei ole to­den­nä­köi­ses­ti koko mat­kan­sa ai­ka­na to­del­lis­ta kos­ke­tus­ta pai­kal­lis­ten ih­mis­ten ar­kie­lä­mään. Hän ei ym­mär­rä edes kiel­tä, jota pai­kal­li­set pu­hu­vat. Hän ei ole syn­ty­nyt eikä asu­nut sii­nä pai­kas­sa. Mut­ta hän on pyy­tä­nyt loh­ta Te­nol­la ja vael­ta­nut tun­tu­reil­la. Niin kuin edel­lä mai­nit­tu Saa­ri­se­län-kä­vi­jä­kin, myös Te­non ka­la­tu­ris­ti us­koo tie­tä­vän­sä mitä Lap­pi on, hän­hän on näh­nyt ja ko­ke­nut sen.


Ku­vit­teel­li­nen ja kär­jis­tet­ty tu­ris­mi-Lap­pi elää myös mat­kai­lu­teol­li­suu­den ul­ko­puo­lel­la - esi­mer­kik­si tai­teen pii­ris­sä. Lä­he­tin ru­no­ja­ni ar­vioi­ta­vak­si Nuo­ren Voi­man Lii­ton ar­vos­te­lu­pal­ve­luun. Mi­nul­le vas­ta­si eräs hel­sin­ki­läi­nen ru­noi­li­ja. Ih­met­te­lin hie­man hä­nen tul­kin­taan­sa, jon­ka mu­kaan ru­no­ni pai­kan­tu­vat poh­joi­seen tai ”lap­pa­lai­seen” mai­se­maan. Mie­tin, oli­ko tul­kin­nan syy­nä saa­te­kir­jee­ni, vai olin­ko to­del­la kir­joit­ta­nut ru­noi­hi­ni poh­joi­suu­den tai vie­lä­pä eri­tyi­ses­ti lap­pi­lai­suu­den (krii­tik­ko­na­ni toi­mi­neen ru­noi­li­jan käyt­tä­mä muo­to ”lap­pa­lai­nen” on sekä van­hen­tu­nut että epä­täs­mäl­li­nen). Pää­tin las­kea sana sa­nal­ta ja runo ru­nol­ta kaik­ki Lap­piin tai yli­pää­tään suo­ma­lai­sit­tain poh­joi­seen si­joit­tu­vat ele­men­tit. Tu­lok­se­na oli, että 39 ru­non jou­kos­sa oli 3-4 ru­noa, jot­ka viit­ta­si­vat sel­keäs­ti poh­joi­seen Suo­meen, ja sa­moin 3-4 ru­noa, joi­den saat­toi tul­ki­ta pai­kan­tu­van sel­keäs­ti Ete­lä-Suo­meen. Lo­put pai­kan­tui­vat jo­hon­kin, ehkä poh­joi­seen vaik­ka­pa kes­kieu­roop­pa­lai­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na, mut­ta ei mi­hin­kään eri­tyi­seen poh­jo­laan Suo­men si­säl­lä.


Krii­tik­ko­ni an­toi suo­si­tuk­sen joka mi­nun nä­kö­kul­mas­ta­ni tun­tui vä­hin­tään häm­men­tä­väl­tä, ol­koon­kin että ke­hoi­tus lie­nee tar­koi­tet­tu kär­jis­tyk­sek­si. Hän eh­dot­ti, että ”[j]os ha­luat kir­joit­taa lap­pa­lai­ses­ta mai­se­mas­ta voi­sit miet­tiä mil­lai­sia ele­ment­te­jä Lap­piin liit­tyy, vaik­ka­pa po­rot, re­von­tu­let, pilk­ki­haa­la­rit, kar­va­ha­tut, moot­to­ri­kel­kat, ja tuo­da näi­tä ele­ment­te­jä voi­mak­kaam­min ru­noi­hin”. Onko niin, että La­pin mer­ki­tys ha­lu­taan edel­leen näh­dä (ete­län nä­kö­kul­mas­ta) eri­tyi­sen lei­mal­li­sik­si tul­kit­tu­jen piir­tei­den­sä kaut­ta: lap­pi­lai­sen mai­se­man ele­ment­tien ha­lu­taan ole­van jo­tain muu­ta, jo­tain tois­ta kuin esi­mer­kik­si uus­maa­lai­sen mai­se­man ele­men­tit. Lap­pi on tie­toi­ses­ti luo­tu kä­si­te, jota uusin­ne­taan niin mat­kai­lun, viih­teen kuin ns. kor­kea­kult­tuu­rin­kin pii­ris­sä. Jos Lap­pi ei vas­taa­kaan ete­län tai val­ta­kult­tuu­rin odo­tuk­sia to­del­li­ses­ta it­ses­tään, vir­heel­li­sek­si ei osoi­te­ta­kaan ole­tuk­sia, vaan to­de­taan et­tei tar­jot­tu Lap­pi ole­kaan aito, tai ei ai­na­kaan riit­tä­vä esi­tys it­ses­tään.



Suo­ma­lais­läh­töi­nen Lap­pi-kä­si­tys nä­kyi myös EM­MAn kes­kus­te­lus­sa, jos­sa kä­si­tel­tiin ka­no­ni­soi­tu­ja La­pin tai­tei­li­joi­ta, mut­ta ei sa­nal­la­kaan vii­tat­tu saa­me­lai­suu­teen osa­na poh­joi­sen tai­teen mah­dol­li­suut­ta. Ra­jauk­sen voi ym­mär­tää si­ten, että poh­joi­sen tai­teen tai ajat­te­lun kar­toit­ta­mi­nen on läh­tö­koh­dil­taan ja ta­voit­teil­taan suo­ma­lai­nen han­ke, eikä poh­joi­suut­ta tai lap­pi­lai­suut­ta py­ri­tä­kään te­ke­mään nä­ky­väk­si muu­toin kuin suo­ma­lai­suut­ta vas­ten. Val­ta­kult­tuu­ri tar­vit­see vas­ta­poo­lin­sa, jot­ta sen omat ra­jat vah­vis­tui­si­vat. Sa­noit­ta­mi­sen pa­ra­dok­si on sii­nä, että vaik­ka kir­joit­ta­mi­sen tai pu­hu­mi­sen ai­hee­na oli­si­kin an­ta­go­nis­ti­nen ala- tai vas­ta­kult­tuu­ri, niin tä­män ”rik­ko­van” tai­teen tai ajat­te­lun esiin tuo­mi­nen ta­pah­tuu val­ta­kult­tuu­rin eh­doil­la, val­lal­la ole­van kie­len ja ajat­te­lun kei­noin. Se mikä on val­taa vas­taan, ei pa­lau­du val­lal­la ole­vaan kie­leen, mut­ta toi­saal­ta ei ole muu­ta­kaan kiel­tä jota voi­si käyt­tää. La­pin tai­tei­li­ja ha­lu­taan mie­lel­lään näh­dä ”toi­se­na”, mut­ta vain sii­nä mää­rin kuin tämä toi­seus kään­tyy val­ta­kult­tuu­rin kie­lel­le ja lu­ku­ta­voil­le.


Ko­lo­nia­lis­ti­sen suo­ma­lais­ta­mis­po­li­tii­kan lei­maa­maa La­pin lä­hihis­to­ri­aa vas­ten saa­me­lai­suu­den häi­vyt­tä­mi­nen Lap­pia ja lap­pi­lai­suut­ta kä­sit­te­le­väs­tä pu­hees­ta tun­tuu on­gel­mal­li­sel­ta. Häi­vyt­tä­mi­nen voi ta­pah­tua kah­del­la ta­paa: ko­ros­ta­mal­la saa­me­lais­kult­tuu­rin piir­tei­tä sil­loin kun kyse on to­sia­sial­li­ses­ti suo­ma­lai­ses­ta, tai nos­ta­mal­la esil­le ai­noas­taan yh­tey­det val­ta­kult­tuu­riin sil­loin kun kyse on to­sia­sial­li­ses­ti saa­me­lai­ses­ta hen­ki­lös­tä. Vaik­ka­pa näin: Tere Vadén tul­kit­see kom­men­taa­ris­saan ”Ark­ti­nen hek­ku­ma - Ka­ler­vo Pal­sa ja suo­ma­lai­sen ajat­te­lun mah­dol­li­suus”, että Rei­dar Sä­res­tö­nie­men ja Ka­ler­vo Pal­san hen­ki­nen yh­teys saat­toi jat­kua kuo­le­man­kin jäl­keen jon­kin­lai­sen ”lap­pi­lai­sen sha­ma­nis­min” an­sios­ta. Sä­res­tö­nie­men ”poik­keuk­sel­li­nen luon­to­yh­teys” ja ”nor­maa­leis­ta sub­jek­tien ja iden­ti­teet­tien ra­jois­ta piit­taa­mat­to­muus” se­lit­ty­vät Vadé­nin mu­kaan sil­lä, että Sä­res­tö­nie­men ”su­ku­taus­ta jo viit­taa sha­ma­nis­ti­seen suun­taan”². Ym­mär­rän ”lap­pi­lai­sen sha­ma­nis­min” viit­taa­van saa­me­lai­seen kult­tuu­ri­pe­rin­töön, eten­kin kun ot­taa huo­mioon Sä­res­tö­nie­men oman, saa­me­lai­se­le­ment­te­jä hyö­dyn­tä­neen ima­gon­ra­ken­nuk­sen. Yri­tin et­siä tie­toa Sä­res­tö­nie­men saa­me­lai­sis­ta su­ku­juu­ris­ta, mut­ta var­si­nai­nen link­ki saa­me­lai­suu­teen tai­taa­kin olla se, että hä­nen suo­ma­lai­set esi­van­hem­pan­sa oli­vat muut­ta­neet 1600-lu­vul­la saa­me­lais­ten mail­le³.

Kau­kai­set saa­me­lai­set esi­van­hem­mat tai saa­me­lais­ten van­hal­le ko­ta­ken­täl­le aset­tu­mi­nen ei tee vie­lä ke­nes­tä­kään saa­me­lais­ta. Toki saa­me­lai­nen kult­tuu­ri ja maa­il­man­ku­va vai­kut­ti­vat alu­eel­le aset­tu­nei­siin suo­ma­lai­siin. Eri­tyi­ses­ti po­ron­hoi­to­kult­tuu­rin pii­ris­sä myös suo­ma­lai­set omak­sui­vat saa­me­lais­tyyp­pi­sen ta­kin työ­asuk­seen. Mut­ta sitä, että kit­ti­läläi­sen maan­vil­je­li­jän poi­ka käyt­ti gák­tia esiin­tyes­sään Hel­sin­gin seu­ra­pii­reil­le (googlaa tai kat­so esim. Polt­ti­la s. 104), on vai­kea näh­dä muu­na kuin että ”saa­me­lai­suus” oli Rei­dar Sä­res­tö­nie­mel­le hyvä brän­di - toi­sin kuin sa­maan ai­kaan ra­jun suo­ma­lais­ta­mis­po­li­tii­kan koh­tee­na ole­vil­le saa­me­lai­sil­le it­sel­leen.


Myös Jyr­ki Siu­ko­sen teok­ses­sa ”Lau­lu sie­lu­ni au­tiu­des­ta - kol­me tut­kiel­maa Ka­ler­vo Pal­sas­ta” poh­joi­suus ja lap­pi­lai­suus sa­mas­te­taan. Ol­koon­kin, että Lap­pi näyt­täy­tyy pe­ri­fe­ri­se­nä raja-alu­ee­na, niin sit­ten­kin se si­joi­te­taan osak­si suo­ma­lais-län­si­maa­lai­sen kult­tuu­rin jat­ku­moa - Siu­ko­sen­kaan La­pis­sa ei saa­me­lai­suus näy. Ra­jaus on toki ym­mär­ret­tä­vä, kun tar­koi­tus on kä­si­tel­lä suo­ma­lais­ta tai­tei­li­ja Pal­saa; mut­ta nos­taes­saan esil­le toi­sen pää­hen­ki­lön­sä, Lars Levi Laes­ta­diuk­sen, en voi olla ajat­te­le­mat­ta sitä mikä jä­te­tään sa­no­mat­ta. Siu­ko­nen ni­mit­täin esit­te­lee tut­kiel­mas­saan ”Anna mi­nul­le merk­ki - Pal­sa ja Laes­ta­dius” pap­pi Laes­ta­diuk­sen ”ruot­sa­lai­se­na bo­ta­nis­ti­na ja La­pin­maan vä­ke­vä­nä saar­na­mie­he­nä”, to­de­ten vie­lä erik­seen, että saar­naa­jan äi­din­kie­li oli ruot­si. Pi­tää­hän se­kin paik­kan­sa, mut­ta mai­nit­se­mat­ta jää Laes­ta­diuk­sen kak­si­kie­li­syys ja -kult­tuu­ri­suus: ruot­sin li­säk­si hä­nen äi­din­kie­len­sä oli saa­me⁴. Laes­ta­diuk­sen mai­ni­taan vas­tus­ta­neen ko­lo­nia­lis­mia, mut­ta kon­teks­ti, Laes­ta­diuk­sen oma saa­me­lai­nen kult­tuu­ri­nen ja kie­lel­li­nen taus­ta, jää huo­mioi­mat­ta.


Mik­si näin? Onko suo­ma­lai­sil­le tai­tei­li­joil­le ja tut­ki­joil­le hel­pom­paa poi­mia koko­nai­suu­des­ta esil­le vain ne puo­let, jot­ka oman kult­tuu­ri- ja kie­li­taus­tan poh­jal­ta ovat ym­mär­ret­tä­viä? Ei Siu­ko­sen, eikä Vadé­nin­kaan, fo­kus tie­ten­kään ol­lut et­ni­syy­den poh­din­nas­sa, mut­ta nos­tan nämä yk­si­tyis­koh­dat esil­le sik­si, että täl­lai­sil­la si­vu­lausei­siin si­joi­te­tuil­la viit­tauk­sil­la, jot­ka vä­hä­pä­töi­syy­ten­sä tai ole­te­tun it­ses­tään­sel­vyy­ten­sä ta­kia jä­te­tään läh­teyt­tä­mät­tä, on tai­pu­mus tois­tues­saan muun­tua ylei­si­nä pi­de­tyik­si to­tuuk­sik­si.


Lap­pi­lai­suu­den tai poh­joi­suu­den yti­men ky­sy­mi­nen on kuin yrit­täi­si ta­voit­taa tuu­len sy­dän­tä. Toi­sin kuin Vadén an­taa ym­mär­tää, maa­il­man­ku­va tai luon­to­yh­teys ei­vät ole seu­raus­ta su­ku­juu­ris­ta, vaan ih­mi­sen ole­mi­nen ra­ken­tuu suh­tees­sa ym­pä­ris­töön­sä.

Ku­va­tai­dea­ka­te­mias­sa opis­kel­les­sa­ni läh­tö­koh­ta­na ei ol­lut niin­kään tai­to­jen tai tek­nii­koi­den har­joit­te­lu, ei edes opis­kel­ta­van alan pe­rus­tei­siin pe­reh­ty­mi­nen (fi­lo­so­fian ja es­te­tii­kan alaan kuu­lu­vil­la teo­riao­pin­noil­la oli mer­kit­tä­vä roo­li, mut­ta mis­tään sys­te­maat­ti­ses­ta opis­ke­lun ra­ken­tu­mi­ses­ta ei täl­lä­kään osa-alu­eel­la ol­lut kyse; ben­ja­mi­ne­ja ja ador­no­ja pu­do­tel­tiin su­ju­vas­ti, mut­ta esi­mer­kik­si Frank­fur­tin kou­lu­kun­taan tutus­tuin vas­ta val­tio-opin pe­rus­o­pin­to­jen pa­ris­sa), vaan tai­teen ja to­del­li­suu­den lä­hes­ty­mi­sen en­sisi­jai­se­na me­to­di­na oli ajat­te­lu: it­se­riit­toi­nen (opis­ke­li­jan tär­kein pää­oma oli hän itse), kom­mu­ni­koi­ta­vuu­teen pyr­ki­vä ajat­te­lu, joka pyr­ki na­vi­goi­maan maa­il­mas­sa ab­strak­tien kä­sit­tei­den ja ni­met­tä­vis­sä ole­vien mer­ki­tys­ten avul­la.


Olin ha­keu­tu­nut kou­luun saa­dak­se­ni piir­tää ja op­piak­se­ni nä­ke­mään. Jou­duin kui­ten­kin pian to­tea­maan, et­tei tämä kou­lu ol­lut sel­lais­ta har­joit­te­lua var­ten. Piir­tää kyl­lä sai jon­kin ver­ran, to­sin sil­lä­kin alu­eel­la har­joit­te­lu pe­rus­tui sub­jek­tii­vi­suu­del­le, ha­vain­non va­raan. Ku­van­veis­ton puo­lel­la taas kol­miu­lot­tei­sen mal­li­muo­vai­lun har­joit­te­lun pe­rään ky­se­le­mi­nen oli mel­ko tur­haa. Sel­lai­nen kuu­lui men­nee­seen ai­kaan. Val­lal­la ole­va ajat­te­lun maa­il­ma oli sa­no­jen maa­il­maa. Ei­hän se si­nän­sä ol­lut on­gel­ma, kyl­lä­hän minä sa­no­ja osaan käyt­tää. Niin­pä mi­nä­kin tar­tuin tar­jot­tui­hin to­del­li­suu­den ta­voit­ta­mi­sen kei­noi­hin ja aloin aja­tel­la, ajat­te­lua. Mi­nua ei­vät kiin­nos­ta­neet niin­kään ajat­te­lun si­säl­löt kuin sen ra­ken­tu­mi­nen, ajat­te­lun eh­dot. Aloin miet­tiä, mikä on se ym­pä­ris­tö jos­sa ajat­te­lu ta­pah­tuu, mis­sä kul­ke­vat mah­dol­li­sen maa­il­man ra­jat. Mitä ajat­te­lu on, ky­syin it­sel­tä­ni, ja heti pe­rään: mil­lais­ta on tie­to?


Mie­lee­ni on ai­koi­naan jää­nyt eräs si­taat­ti Timo K. Mu­kal­ta. Jo­kin aika sit­ten luin hä­nen tuo­tan­to­aan uu­del­leen läpi löy­tääk­se­ni tä­män koh­dan. Kir­joi­tin ylös: Lau­lu Si­pir­jan lap­sis­ta, sivu 303.


Sa­no­kaa setä, tie­tää­kö ih­mi­nen etu­kät­heen kos­ka hän kuo­lee? ky­syin.

Joo. Toi­set tie­tää, mut­ta toi­set taas ei. En­nen oli sem­mo­sia, jok­ka osa­sit sa­noa sen tar­koin, mut­ta ny­ky­sin

al­kaa ol­heen lii­ken­net­tä niin pal­jon, et­tei ih­mi­nen os­saa aja­tel­la...





* Li­säys 21.4.2020: Sä­res­tö­nie­men kun­niak­si on kui­ten­kin sa­not­ta­va, että tiet­tä­väs­ti hän lo­pet­ti gák­tin käy­tön esiin­ty­mi­sa­su­naan saa­tu­aan tie­tää käy­tön on­gel­mal­li­suu­des­ta saa­me­lai­syh­tei­sön nä­kö­kul­mas­ta. Ei-saa­me­lai­nen­kin voi käyt­tää gák­tia eri­tyis­ti­lan­teis­sa, mut­ta Sä­res­tö­nie­men Hel­sin­gin-mat­kat ei­vät ol­leet täl­lai­sia, saa­me­lai­syh­tei­söä kun­nioit­ta­via ti­lai­suuk­sia.






¹ Stoor s. 76

² Vadén s. 55

³ Polt­ti­la s. 7

http://senc.hum.hel­sin­ki.fi/wiki/Laes­ta­dius_Lars_Levi_x

⁵ Muk­ka s. 303





Kir­jal­li­suut­ta:

Tere Vadén: Ark­ti­nen hek­ku­ma - Ka­ler­vo Pal­sa ja suo­ma­lai­sen ajat­te­lun mah­dol­li­suus.

Ate­na Kus­tan­nus Oy, Jy­väs­ky­lä 1997

Jyr­ki Siu­ko­nen: Lau­lu sie­lu­ni au­tiu­des­ta - Kol­me tut­kiel­maa Ka­ler­vo Pal­sas­ta.

La­pin yli­opis­to­kus­tan­nus, Ro­va­nie­mi 2009

Timo K. Muk­ka: Tääl­tä jos­ta­kin / Lau­lu Si­pir­jan lap­sis­ta.

Gum­me­rus Kus­tan­nus Oy, Jy­väs­ky­lä 2004

Ma­rit­ta Stoor: ”En­kö­hän mie itte tiiä par­hai­ten, kuka mie olen” - Suo­mea pu­hu­vien saa­me­lais­ten ja nk. lap­pa­lais­ten et­ni­syys.

Teok­ses­sa Tuo­mi­nen, Tuu­len­tie, Leh­to­la ja Aut­ti (toim.):

Poh­joi­set iden­ti­tee­tit ja men­ta­li­tee­tit osa 1 - Ou­ta­maal­ta tun­tu­riin.

Kus­tan­nus-Punt­si, Jy­väs­ky­lä 1999.

Kari Sal­la­maa: Poh­joi­sen fi­lo­so­fian mah­dol­li­suus.

Teok­ses­sa Poh­joi­set iden­ti­tee­tit ja men­ta­li­tee­tit osa II: Tun­tu­ris­ta tu­paan.

Bri­ta Polt­ti­la: Rei­dar. Muis­tiin­mer­kin­tö­jä Rei­dar Sä­res­tö­nie­men elä­mäs­tä.

Kus­tan­nus­osa­keyh­tiö Tam­mi, Hel­sin­ki 1985 voit li­sä­tä teks­tiä

Yh­teys­tie­dot Con­tacts

savu[at]kor­te­nie­mi.eu

Info