Savu E. Korteniemi

Teen kuvia ja kirjoitan.

Tämän hetkisen taiteellisen työskentelyni keskiössä on kysymys siitä, millaista ajattelua ja ilmaisua pohjoinen tuottaa; kyse ei ole paikallisvärin lisäämisestä vaan sen myöntämisestä, että myös taide tapahtuu maailmassa, jossain tietyssä ajassa ja paikassa. Olen poiminut aiheeni jalkojeni juuresta. Jotkut aiheet ovat konkreettisempia kuin toiset, toiset toista pysyvämpiä. Joidenkin aiheiden luullaan kestävän ikuisesti. Sitten on aiheita, jotka ennen haurastumistaan kimaltelevat, kuin olisivat arvokkaampaakin ainetta.

”Heinäkuussa 2021 vierailen Valaskiven luona Tornionlaaksossa Pellon Konttajärvellä, Metelivaaran takamailla. Järven vastarannalla on isoisäni syntymäkoti ja minun lapsuuteni kesäpaikka. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kuullut tämän muinaisten peuranpyytäjien palvospaikan olemassaolosta. Tunnen oloni epämukavaksi. Vierastan kosteaa, sääskiä sikiävää rämeikköä, vaikka en ole kaukana tiestä. En ole kaukana.
Lokakuussa 2022 vietän kuukauden Pohjois-Norjan Tromssassa, vuorten keskellä. Maisemat ovat kauniit, mutta hämärä tulee aikaisin ja melkein aina sataa. Eräällä iltakävelyllä vilkaisen alas, asfaltti kiiltää katulampun valossa. Poimin kadulta pieniä sorakiviä, sellaisia ihan tavallisia.”


Näyttelyni ”Aiheita” käsittelee kohtaamisia kivien kanssa. Kivi on epäilemättä mitä maallisinta ja tavanomaisinta, sekä materiaalina että aiheena. Tähän kivien jokapäiväisyyteen halusin tarkentaa katseeni, sillä se kivi, joka viime vuosina on eniten ollut ajatuksissani, on toisille kuuluva pyhä – on vain sattumaa, että olen viettänyt joitakin aikoja Metelivaaran peuraseidan läheisyydessä. Joitakin aikoja; minulle puoli ikää, Valaskiven näkökulmasta tuskin syksyisin lakastuvan lehden elämää kummempaa.

Mutta ne tavalliset kivet. Katukivet, sorakivet, hiekoitusmurske, jotka on tarkoitettu liukastumista estämään tai pohjoiseen suuntaavan luontoretkeilijän jalkojen alle tehtyä polkua lujittamaan. Nekin kivet tulevat kaukaa. Nekin kivet ovat odottaneet vuosimiljoonia kannatellakseen askeleitamme häviävän hetken.

AIHEITA Galleria Sculptorin Studiossa 25.4. – 19.5.2024. Tervetuloa!

Näyttelyä ja taiteilijan työskentelyä vuosina 2023-2025 tukee Taiteen edistämiskeskus.

BIO

Savu E. Korteniemi* on valmistunut kuvataiteen maisteriksi (KuM) vuonna 2013 Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, kuvanveiston osastolta. Hän asuu ja työskentelee Rovaniemellä. Korteniemi on keskittynyt erityisesti kuvanveiston ja piirtämisen ilmaisukeinoihin, lähestyen taidetta ja todellisuutta myös kirjoittamisen kautta. Savu E. Korteniemi on myös toiminut Lapin taiteilijaseuran tuottaman Young Arctic Artists -ryhmänäyttelyn kuraattorityöryhmässä sekä kirjoittanut artikkeleita kulttuurialan lehtiin kuten Mustakalaan, Kaltioon ja Taide-lehteen.

Vuosina 2023-2025 Savu E. Korteniemen työskentelyä tukee Taiteen edistämiskeskus.

*Ennen vuotta 2020 Savu E. Korteniemi on toiminut nimellä Sanna Korteniemi.

When referring in English, please use pronouns they / them.

Savu E. Korteniemi graduated with a Master of Fine Arts (MFA) in 2013 from the Finnish Academy of Fine Arts, the Department of Sculpture. They live and work in Rovaniemi, Finland. Korteniemi mainly work with sculpture and drawing, approaching art and reality also through writing. They have been a member of the curatorial team of the Young Arctic Artists group exhibition serie produced by the Artists’ Association of Lapland, and they have written articles for cultural magazines such as Mustakala, Kaltio and Taide Magazine.

In years 2023–2025 Savu E. Korteniemi’s artistic practice is supported by the Arts Promotion Center Finland.

*Please note: before year 2020 Savu E. Korteniemi has worked as an artist under the name Sanna Korteniemi.


When referring in English, please use pronouns they / them.

Ajankohtaista

TULOSSA

2024 ”Aiheita” galleria Sculptorin Studiossa

2024 ”The Real Lapland Experience” Pellon Kinossa

Young Arctic Artists

Vuosina 2022-2024 olen ollut mukana kuratoimassa ja tuottamassa näyttelysarjaa, jossa nostetaan esille nuoria arktisen alueen taiteilijoita.

The Real Lapland Experience

Lapin turismiteollisuutta kommentoiva nettisivumuotoinen mediataideprojekti, jota toteutan yhteistyössä Simi Ruotsalaisen kanssa.

Prosessi / Der Prozess 2020-2021

Projektin lähtökohtana oli toisen maailmansodan aikainen tarina juutalaispakolaisista Suomessa ja piikkilangan valmistukseen kehitetystä apuvälineestä.

Artikkelisarja Kaltion sivuilla.